lauantai 28. syyskuuta 2013

#123

Mä tykkään siitä että meillä on piha.

Ihanaa kun on kukkia ja kasveja ympärillä.

Omenapuu sais kyllä olla nykyisen koristeomenan sijasta sellanen,
jonka hedelmiä voi syödä. 
Mutta onhan tää edes nätti.

Käytiin messuillakin tänään,
ihmettelemässä suuren suurta radiota.

Ja illalla lähdin vielä moikkaamaan työkaveria.

perjantai 27. syyskuuta 2013

#122

Rautayrtti.

Tää kukka oli pakko saada meidän pihalle kun sen bongasin tuolta Prisman viherosastolta. Ihan vaan The Vampire Diaries-sarjan hengessä.


Mun lounas

ja päivällinen.

Tässä parit havainnekuvat edistymisestä:
Nää on kopioitu mun omalta Instagram-tililtä.

Sen löytää täältä:
http://instagram.com/miizuli

torstai 26. syyskuuta 2013

#121

Meillä on tänään:

Virkattu.

Lakattu kynsiä.

Tehty laihisruokaa.

Ja ihailtu näitä räpsyripsiä.

tiistai 24. syyskuuta 2013

#119


Tässä ollaan matkalla Mehiläiseen bussilla. V tuli ihan hyvin kyytiin vaikka meille sattuikin eilen tällästä:

Meidän 3v jäi eilen bussin ovien väliin pääteasemalla niin pahasti, että jouduin hänet ihan väkivalloin repimään ovien välistä pois. Kuljettaja ei avannut ovia minun ja tytön huutokiljunnasta huolimatta. Onneksi kuitenkin sain typyn irti (kaatui vedon voimasta vielä kun sain revittyä ovien välistä). Saman tien kun ovet pamahti kiinni, niin bussi kaahasi miljoonaa pois paikalta. Oltiin aika hysteerisiä tyttöjen kanssa (vauva nukkui vaunuissa autuaan tietämättömänä tapahtumista).

Hetken päästä kun oltiin jo jonkun verran rauhotuttu tuli ko. päättärille toinen bussi, jonka kuljettajalta menin kyselemään numeroa asiakaspalveluun tai jonnekin johon voisin aiheesta tehdä jonkunlaisen ilmotuksen. Kuljettaja ei osannut antaa minulle numeroa vaan vastasi kaikkiin kysymyksiini sanoilla "en tiedä". Kyselin siis mm. mitä pitäisi tehdä, mihin soittaa, keneen ottaa yhteyttä asiasta, mitä jos ovet olisi sulkeutuneet 2 sekuntia aiemmin ja tyttö olisi jäänyt yksin bussiin? Lopulta hänkin laittoi ovensa kiinni, painalsi pois paikalta ja jätti minut hölmistyneenä tuijottamaan perävalojaan.

Sain kuitenkin HSL:n asiakaspalvelun numeron ja sain soitettua sinne. Puhelimeen vastasi naishenkilö joka oli oikein mukava, pahoitteli tilannetta ja lupasi laittaa asiasta viestiä eteenpäin. Unohdin kuitenkin kysyä, että mitä pitäisi tehdä jos tarvitaan lääkäriä ja soitin uudestaan. Seuraavana puhelimessa ollut mieshenkilö oli myös asiallinen ja antoi numeron johon olla yhteydessä tänään mahdollisten lääkärikulujen takia. Pointsit HSL:n puhelinasiakaspalvelijoille!

Tänään soitettuani lääkärikulujen takia, minua palloteltiin henkilöltä toiselle, joista monikaan ei vastannut ja he jotka vastasivat olivat kuulemma vääriä henkilöitä hoitamaan asiaa. Jättivät lopulta soittopyynnön jollekulle.

Vaikka tyttö oli päällisin puolin "vain" järkyttynyt tapahtuneesta, niin päätin varmuuden vuoksi käydä käyttämässä lääkärillä näytillä, jos on jotain mitä en itse huomaa ja koska valitteli kipeitä jalkoja. Onneksi luut ovat ehjiä ja mitään isompaa tuhoa ei tapahtumasta tullut, kuitenkin tuli mustelmia ja lasta pelottaa. Jouduttiin menemään bussilla lääkäriin ja tyttö suostui tulemaan kytiin "kunahan ei mennä sillä bussilla mihin jään ovien väliin". Tyttö on kysellyt useita kertoja miksi kuljettaja jätti hänet oven väliin ja satutti häntä. Olen yrittänyt kertoa, että setä ei varmasti tehnyt sitä tahallaan, neiti kun on niin pienikokoinen että kuljettaja ei varmaankaan nähnyt häntä peileistään.

Minulle myöskin soitettiin HSL:ltä päin tänään ja asia on selvityksessä heidän päässään (tai itseasiassa bussifirmalla jonka kalustoa kyseinen bussi on, mutta en nyt muista mikä firma linjaa ajaa) ja lääkärikulut tullaan jossain vaiheessa korvaamaan heidän vakuutuksestaan. Tästä soitosta vähän noottia soittopyynnön jättäneelle henkilölle, ei ollut laittanut soittopyyntöön minkäänlaista infoa että mitä asia koskee.

Tämän kirjotuksen tarkoituksena on lähinnä tuoda esiin sitä kuinka kiireisellä aikataululla bussit kulkevat, jos tälläistä pääsee tapahtumaan. Sitä että kuljettajan olisi mielestäni pitänyt havahtua siihen kun minä ja 3-vuotias tyttö huudetaan kuin pistetyt siat ja tajuta siinä vaiheessa avata ovia ja mielellään jopa tulla tarkistamaa onko kaikki kunnossa. Seuraavan kuljettajan olisi pitänyt tietää mihin numeroon ohjata minut soittamaan. Pääpaino kuitenkin sillä, että vaikka kaikki ollaankin tässä ihmisiä, niin silti näin ei pitäisi tapahtua pienelle lapselle.

Toivottavasti kukaan muu pieni ei joudu tälläisen säikähdyksen kohteeksi ja toivottavasti asia etenee tästä eteenpäin jouheasti. Toivon myös että molempien bussien kuljettajat saavat kuulla kunniansa. Toivon myös etten joudu tuhottoman kauan odottamaan lääkärikulujen korvausta.

Edit. saatiin myöhemmin lääkärikulut bussiyhtiön vakuutusyhtiöltä.

Tän päivän laihisruoka näyttää tältä.

U on ollut lähinnä sylissä. Helistin sentään kelpaa :)

maanantai 23. syyskuuta 2013

#118

Laihiksen järkeistys alkaa nyt.
Kokonaistavote  ois tiputtaa reilu 25kg viime kesän painosta. 
Tiputus on jo hyvällä mallilla, mutta nyt sitä järkeistetään.

Tilkkupeiton tilkkuja tulevaa joululahjaa varten.


lauantai 21. syyskuuta 2013

#116


Pientä väsyttää.

Sairastaja ja sen sisko.

K oppi vihdoin tekemään rusetin.

Äitin silmälasien testailua à la V.

Ja à la K.

Pakko saada kahvia.


perjantai 20. syyskuuta 2013

#115

U puklailee tosi paljon

Ja vaatteet menee sit vaihtoon.

Pää pysyy mallikkaasti ylhäällä.

Sairastupa jatkuu.

Myös äipän leikattua jalkaa kolottaa.

Onneksi V jaksaa silti leikkiä, ainakin piilosta siskon kanssa.

Jolta muuten pitäisi leikata ainakin otsatukka, mutta taas kerran neiti ei halua.

Ja iskä löysi sieniä.

tiistai 17. syyskuuta 2013

#114


Tää ei ole meidän päiväkodin seinältä, mutta mun puolesta saisi olla.

Meillä kävi päivällä kahvivieras sylittelemässä poikasta.


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

#113

Aamupäivällä kaupassa vastaan tuli aika räikee plagiaatti.


V:n iho on näpyillä.

Kädestäkin löytyy.

Typy on kuitenkin pääasiassa iloinen itsensä.